Kun katsot hiljaista katua, mikä kiinnittää sinun huomiosi. Minun huomioni kiinnittää jonkun yrityksen ulkoasu, poikkeaa muista. Vaikken tiedä yrityksestä mitään, tulen uteliaaksi, mikä on tämä yritys, joka panostaa sisäänkäyntiin ja silmäniloon jo ulkona.
Meillä oli aikoinaan itsellä liike Fredrikinkadulla, Helsingissä. Joka aamu nostelimme tuotteita kadulle, kesät – talvet, kiinnittämään asiakkaan huomion ja se todellakin toimi. Kutsuimme asiakkaan sisälle ulkoa saakka, kiinnittämällä asiakkaan huomion.
Sama asia toimii myös tänäkin päivänä, kutsu asiakas sisälle jo ulkoa, kiinnitä heidän huomio. Kun yritys poikkeaa muista, satunnainen asiakas kiinnittää siihen huomion, asiakas tulee uteliaaksi ja astuu ovesta sisään. Miksi ? koska he toivottavat sinut tervetulleeksi jo ulkoa, kutsuvat sinut sisälle, saavat huomiosi.
Huomion kiinnittäminen ei vaadi taikatemppuja, toki täytyy ottaa huomioon maalliset seikat. Tuotteiden täytyy olla sellaisia, joita ei voi napata heti mukaansa. Katseenvangitsijoita kuitenkin, ruukut kasveineen vuodenaikojen mukaan + talvella valot.
Pienillä asioilla on suuria merkityksiä.
Laita harkintaan, kiinnitä tähän huomiota, mikäli asia on vielä hoitamatta.